Seuraava Samu Sauraman humoristinen kirjoittelma sfnet.harrastus.audio+video uutisryhmästä (10 Jan 1999). Täällä kirjoittajan luvalla.
Surroundin aika on koittanut ihmisille ja kaikki tuntuvat olevan innoissaan. Innostuksessa on kyllä havaittavissa jotain samaa kuin näyttelyssä tilataideteosta tapittavissa ihmisissä: moni pitää hienona ja voisi ottaa kotiinkin, mutta kukaan ei oikeastaan ymmärrä, mistä on kyse.
Oikeissa elokuvateattereissa luodit, helikopterit, peltipurkit ja muut vastaavat tarvekalut ovat jo pitkään lennelleet myös täsmälleen päinvastaisessa suunnassa kuin minne valkokangas on asennettu. Tekniikka on alunperin kehitetty siihen, että rahaa ei tarvitse laittaa kalliisin videoefekteihin niin paljoa, jos katsojien huomio saadaan kiinnitettyä salin takaosaan kiinnitettyihin etupäätä huonompiin kaiuttimiin. Toinen teoria on se, että takakaiuttimiin syötetään mielenkiintoisia signaaleja vain siksi, että viimeisen penkkirivin kutevaiset voidaan saattaa noloon tilanteesen kääntämällä koko yleisö katsomaan juuri heitä kohti.
Amerikkalaisille auto on pyhä asia ja siksipä amerikkalaisten ikiomassa maassa, Amerikassa, autolla pääsee vaikka minne. Drive In tekniikkaa käytetään mm. leffateattereissa ja hautajaisissa. Auton kunnia-aseman pystyy haastamaan ainoastaan koti. Kodin tärkeän aseman takia jokainen yrittää tehdä kodistaan niin täydellisen, että sieltä ei juuri tarvitse poistua muualle kuin Drive In hautajaisiin. Elokuvateatteri on täysin mahdollista siirtää kotiin ja moni onkin jo niin tehnyt.
Huolimatta siitä, että näkö on ihmisen pääasiallinen aisti, kotiin rakennetuissa teattereissa (tästä eteenpäin 'kotiteatteri') kuva ei ole pääosassa. Kotiteatterissa koko etuseinän kokoisen valkokankaan korvaa 21-29" televisio, hehkuvaan lasiputkiloon perustuva näyttölaite. Joillain satunnaisilla harrastajilla saattaa kotonakin olla valkokangas, mutt heitä ei juuri muutenkaan tarvitse ottaa tosissaan.
Pääasiallinen kiinnostuksen ja säästöjen tuhlaamisen kohde on ääni. Kotiteatterissa kyseessä ei edes ole mikä hyvänsä ääni vaan ammattipiireissä surroundääneksi sanottu ilmiö. Surround tarkoittaa ympäröivää, joka on tässä tapauksessa hieman harhaanjohtavaa. Surroundääni harvemmin varsinaisesti ympäröi kuulijaa, enemmänkin ääni tulee selkeästi kahdesta pisteestä: surroundkaiuttimesta ja subwooferista.
Vanhan surroundin aikaan surroundkanavia on vain yksi kappele, mutta kaiuttimia saattaa olla useampikin. Tämän tarkoitus on tarjota useammalle elokuvafriikille jokaiselle oma surroundkaiutin jota kuunnella. Sohvan vasemmalla puolella istuja saa kuunnella vasemman puoleista surroundkaiutinta ja vastaavasti oikealla istuja oikeanpuoleista kaiutinta. Subwoofereita on usein vain yksi ja juuri siksi sen taso tulee nostaa riittävän suureksi, että ääntä riittää jokaiselle kuuntelijalle.
Kahdesta pisteestä lähtevä ääni ei ymmärrettävästi ole vielä kovin vaikuttava ja amerikkalaiset laboratoriot ovat innolla kehitelleet uusia järjestelmiä äänen parantamiseksi. Nykyään kotikäytössäkin olevissa järjestelmissä on kaksi erillistä surroundkanavaa ja entistä tehokkaampi subwooferkanava. [äntä saadaan siis kolmesta pisteestä ja bassoa vieläkin lisää. Kokeiluasteella on jo surroundääni, jossa takakaiuttimien lisäksi sivuillakin on kaiuttimet. Tälläinen neljästä erillisestä surroundkanavasta tuleva ääni täyttää jo sursuraround, surinaa ja pörinää joka suunnasta, vaatimukset paljon paremmin.
Mahdollisesti tästä neljän surroundkanavan versiosta laajennetaan äänikenttää vielä pitemmälle kohti etusektoria. Todennäköistä kyllä on, että suuret massat eivät ole enää kiinnostuneita näin hienostuneista laitteista. Takaa ja sivuilta tuleva surroundääni riittää ihan hyvin, ainakin kun bassotason säätää subwooferista tarpeeksi suureksi.
Elokuviin yleensä mennään katsomaan elokuvaa, yleensä siis. Tai mitä ikinä teatterissa tehdäänkään, samalla näytetään myös jotain elokuvaa tai Hollywoodissa tehtyä ns. elokuva-wannabea. Elokuva-wannabe muistuttaa oikeaa elokuvaa hyvin paljon, mutta alaan enemmän paneutuneet osavat kyllä erottaa Hollywoodilaisen oikeasta elokuvasta. Eräs selkein lähtökohta on värien täydellinen puttuminen tai ainakin helposti havaittava haaleus oikeissa elokuvissa.
Kotiteatterissa katsotaan myös vlillä elokuvaa, mutta ei kovin usein. Tärkeämpi käyttö on testisignaalien kuuntelu. Pääasialliset ajanvietteet ovat matalataajuiset pistesignaalit ja kaiuttimesta toiseen kiertävä kohina. Kotiteatteriharrastajat pitävät itseään edistyksellisenä ja modernina väkenä, mutta kohinan kuuntelusta tietää, että heistäkin moni kaipaa vanhaa hyvää am-radiota. Samalla tavalla kuin tyhjää eetteriä radion viritysnupilla kahlattaessa, kaiuttimesta toiseen vaeltava ääni muuttuu koko ajan sävyltään ja voimakkuudeltaan. Nostalgian huminaa.
Harvavärähdepistetaajuuksien kuuntelulla on kaksi perussyytä. Tärkeämpi on se, että pääsee katsomaan, kuinka paljon kaiuttimien kartiot liikkuvat. Kartioiden katsomisella selviää helposti äänen dualistinen luonne, ääni sekä kuuluu että näkyy. Ehkä hieman vähempiarvoinen, mutta lähes yhtä hauska, asia on se, että pistesignaaleilla voi etsiä huoneen resonansseja. Kun subwooferin taso on asetettu kotiteatterikäytöön riittävän korkeaksi, eritaajuiset äänet saavat eri paikat värähtelemään. Voidaan yrittää etsiä esimerkiksi juuri sen hyllyn resonanssitaajuus, jossa ihan reunalla on lahjaksi saatu ruma maljakko. Jos subwooferin rahkeet riittävät, on mahdollista hakea myös naapurin kattokruunun resonanssitaajuutta.
Tiukkapipoisimmat ei-surroundihmiset väittävät, että kotiteatterien äänentoisto ei olisi ns. luonnollinen. Heidän koko ajattelutapansa on täysin väärä. Elokuva on jokatapauksessa elämää suurempaa, joten laitteiden säädöt tulee tehdä tämä huomioiden. Kuvanäyttimen valoisuus, kontrasti ja värikylläisyyssäädöt väännetään samalla tavalla maksimiin kuin surround- ja subwooferkanavien tasonsäädöt. Elokuvasta ei yksinkertaisesti voi saada irti yhtä paljoa, jos vihreä, sininen ja valkoinen eivät näytä punaiselta. Syysmyrsykystä, maanalaisesta kellarista ja avaruudesta saadaan samalla tavalla paljon voimakkaampia elämyksiä kun niitä voi katsoa huomattavasti 'luonnollista' valoisampana.
Parhaimmillaan kotiteatterin elokuvaelämys on niin paljon voimakkaampi kuin elokuvateatterien tarjoama tilanne, että kukaan ei enää halua edes lähteä oikeaan teatteriin. Oikeassa leffassa on vaikeampaa käydä vessassa tai syömässä kesken pätkän ja kun kotona sekä kuvaa että ääntä tulee selvästi enemmän kuin teatterissa, on kotiteatteri yksiselitteisesti parempi kuin oikea elokuvateatteri.
The man in black - Samu on two scythes